12/23/2017

TT-kuvaus 22.12.2017. Joulurauhaa kaikille lukijoille 2017 !

Olin  eilen 22.12.2017 kokovartalon tietokonekuvauksessa TT.
Vastaukset tulevat vasta ensivuonna 2018 eli syöpälääkäri soittaa.

Ainakin laboratorio arvot olivat romahtaneen verrattuna viimekertaiseen hemoglobiini oli tippunut 133:sta 118:sta johtuneekohan ankarasta laihtumisesta sädehoidon jälkeen. Ilmankos on aina väsynyt,oksettaa ja huimaa.

Ei voi enää syödä mitä vaan,koska kuvottaa.


Koittelin yksi päivä sitten vaatteita ja kaikki roikkuu,tippuu päältä.
Onneksi kaapissa oli kahdet pienen farkut, jotka mahtui mulle 15v sitten. Koko 40-38 on tippunut 36:teen.
No menin sitten yhtä Luhdan takkia pienentämään ja taisin pilata sen.
Ruppuräätäli kun olen. Viime vuonna vein kaikki pienet vaatteeni kirpputorille ja nyt olisin niitä tarvinnut.

Tässä oli nyt tämä tieto kuvauksista sun muusta ja huomenna on Jouluaatto.

Joulu  jokavuosi, se tulee taas
Paikkakuntamme jouluseimi
 Huomenna vietetään sitten Vapahtajamme Jeesuksen syntymäjuhlaa (tosin en tiedä onko se oikea päivämäärä) mutta silti siksi joulu kuuluisi olla. Nyt se tietenkin on loputonta lahjojen ostoa eli mitä myös itämään tietäjät vei Jeesukselle ,lahjoja talliin.
Taisi olla olot silloin todella huonommat mitä on nyt. tosin myös on monella perheellä suomessakin työttömyyttä ja köyhyyttä. Itse sen hyvin tiedän.Koitan silti ajatuksin elää sen asian yläpuolella.

Eilen käytiin kaupoissa ja olen pikkuhiljaa tilannut lahjoa kuvamukeja ja paitoja, sekä kalentereita lastenlasten kuvilla. Ei sitten ole ns. tavanomaisia lahjoja.
lapsenlapsen kanssa kaupassa,mummi vähä törmäili ton ison autokärryn kanssa


mummin hamahelmi tekosia, ensimmäiset jee
Innostuin tekemään hamahelmiä ja niitä kiva väsätä hehheh kuluu aika, kun ei oikein tv:stä tule katsomista.

Tein Joulukortteja
Siinä olen joulupukin sylissä vuonna 1965-66 Vaasan sokoksessa,jännittyneenä
tietokoneella piirretty
Joulurauhaa kaikille lukijoilleni ja vietetään rauhallinen joulu. Jos olisi valtaa ja voimaa lähettäisin kaikille Rakkautta ja sitä että ei joutuisi olemaan yksin sekä sopivasti rahaa. Joulu on kuitenkin perheen juhla. Kaikilla se ei vaan mene niin hyvin. Silti iloista Joulua ja älkää ähkykö,ainakaan paljon.
Viime Jouluna oli mummi vielä melk.kaljupäänä lastenlasten kanssa 2016

12/11/2017

Vyöruususta lääkäriin taas 11.12.2017

Viime viikolla alkoi kipu yöllä perjantai 8.12 - lauantaina 9.12.  käsivarressa, poltti ja oli ihan turvonnut ja kuin tulehtunut mustelma. Katselin sitä aamulla ja ihmettelin mistä siihen tollainen jälki on tullut. Oloni oli ollut outo jo muutaman päivän, päässä hiki valui ja oli kuuma ja kylmä. Huippaa ja pyörryttää.
eka läntti joka polttaa, tosta se kasvoi ja kuin renkaita ympärillä turvoksissa
Seuraavana yönä lauantai-sunnuntaina alkaa kova kipu taas samassa kädessä ja polttaa yhtä kohtaa. Painelin sitä ja tuntuu patti ihon sisällä ja aamulla kun herään katon kättä ja siinä on erinäköinen jälki, kuin vesikelloja. Polte inhottava ja kipeä.
toinen läntti rakkuloineen, söpö
Päivällä mietin lähdenkö kokoukseen helluntaiseurakuntaan, kun on niin kumma olo ,että tuntuu ettei pystyssä pysy. Vaaka näyttää 61 kg painoa ja ruokahalu on kadonnut. Lähden kokoukseen ja on pääkallokeli. Kun koitan yhden sillan alta kulkea on koko tie jäässä, eikä ole hiekoitettu. En saisi kaatua kun luut katkeaa varmasti herkästi tässä tilassa.Kesti monta minuuttia kamppailla pystyssä pysymistä. Ärsyttävää.
Läheltä piti

Kokouksessa on sitten kiva meno päällä kun siellä on vierailijoita, jotka laulavat Hebrealaisia lauluja ja soittavat, kitaraa, huilua,pianoa ja tamburiinia.
Omassa seurakunnassa on paljon Kongolaisia jotka myös esiintyy ja se onkin uutta näille vierailijoille. He ovat aivan innoissaan kongolaisten esityksestä jossa lähtevät takaa laulaen eteen. Lopussa he kaikki esiintyvät yhdessä .
Kongolaiset, ihana meno päällä
Minulla oli vaikeuksia istua onnistuneesti, pyörryttää ja huimaa kokoajan ja odotan vaan ,että pääsen kotiin.
Olen aina niin sitkeä pohjalaanen ,että koitan näyttää tervettä vaikka olen sairas. heh en oikeasti taas tiennyt ,että niin sairas.
Kun pääsen kotiin taas kaikki pyörii päässä ja hiki valuu, tuntuu ,että on kauhea kuume, en kuitenkaan mittaa sitä.

Seuraava yö menee kivuissa, kun kättä särkee ja olen käärinyt sen sideharsoon ,että ei koskisi petivaatteisiin. Sideharso ei vaan pysy kahdessa eri kohtaa paikallaan vaikka kuinka hyvin koittaa sen laittaa.

Maanantai aamuna sitten soitan lääkärille ja saan ajan klo 12.
Katson peilistä takaa kättäni ja löydän taas uuden vesikelloläiskän takaa käsivarresta.

Jee lisää tuloo nokkospuskatautia


Käydään sitä ennen tyttären kanssa kaupassa, vaikka huippaa,mutta piristyn kun näen tyttären. 
Kaupassa taas pössöillään, kun ollaan ostettu kärryllinen ruokaa ja aina tulee perään joku ihminen jolla vaan yksi tavara, niin aina sanotaan, mene sinä vaan ennen meitä. Niitä meni kolme sitten ennen meitä ja kassa mies alkaa nauramaan, ei voi olla totta. Sitten kun olin maksanut ite , niin tyttö päästää vielä yhden ohitsensa ja kassa nauraa ja sanoo:" tämä ansaitsee jo ilmaiset muovikassit ja nauraa." Sanoin, että hei mitä jos päästetään 5 tuntia ihmisiä ohitsemme ansaittaisko sitten jo ilmaiset ruuat? kyllä naurattaa taas.


Kävelen sitten terveyskeskukseen ja taas heikottaa. Hiki valuu kun odotan vuoroani, huh huh,mikä tuska. Lääkäri huutaa nimeäni ja astun sisään. Näytän käsivarttani ja mies hetken katselee ja pitää kädestäni kiinni ja sanoo:" Sinullahan on ruusu kädessä ihan selkeesti. Vyöruusu.
Selittää jotain vesirokosta ym...ja siitä miten on vastustuskyky heikko, kun olen ottanut syöpähoitoja eli viime sädehoidon.
Sanoo ,että mun ruusu on hermoalueella C18 selkeet rajat näyttää kuvasta. No jes eli sellanan vaiva sitten jälleen. Kirjoittaa lääkkeen, jota pitää ottaa 5 kertaa päivässä 5:nä päivänä.
Sanoi ,että siitä johtuu tää olotila kun huimaa,oksettaa, pyörryttää,hiki valuu, kuumetta (maby), käsi tulessa kuin kokoajan nokkospuskassa.

Yö meni hyvin kun keksin liimasiteen ja siihen sellasen päälle, että pysyy kädessä yön, ei sitten hinkkaa. Aamulla olo oli kyllä aika sekava ja mietin pysynkö pystyssä, mutta pysyin...nyt mennyt 5kpl pillereitä.

13.12.2017 viime yönä oli kauhea kuume varmaan, kun hiki valui yöllä ja noita kohtia särkee kovaa ,,,aamulla oli lämpöä 37,9 mutta laski illaksi 37,2 . Aika heikko on olo. Kuinkahan kauan menee auttaako lääke vai ei. Nyt takana 11 tablettia,,,saa nähdä lähteekö edes tällä kuurilla vai tuleeko sairaalakeikka.

22.12.17 on TT-kuvaus kokovartalon sairaalassa syövän takia...
Ruusu, jonka toivoisin saavani ... mutta niitä on myös nokkosmaisia


12/05/2017

Syöpäkuulumisia nyt Joulukuu 2017

Niin en ole oikein puhunut mitään syövästäni, kun en oikein itsekkään tiedä mikä vaiva on syöpää ja mikä jotain muuta.

Kasvaimet oli viimeksi jotenkin pienentyneet ja sitten taas niitä oli kaulalla kaksi pientä imusolmukkeissa. Tosin minun laskujen mukaan ne oli pysyneet samana mutta vain nyt niitä oli kaksi .

Rintakehällä en tiedä mikä on tilanne. Isoin pesäke siellä tuntuu olevan edelleen.

Kylkiluista oli viimeksi kadonneet pesäkkeet sytostaattihoidon takia, eli ollut jo vuoden poissa.

Mutta lannenikamassa on pesäke L2 nikamassa n.2cm.
Tässä kuussa on siis TT-kuvaus mutta en ehkä saa syöpälääkärille aikaa.

Minullahan on aika kovat opiaatti laastarit kädessä 2kpl mitkä vaihdan 3pv välein ja tulehduskipulääke 90mg ja läpilyöntikipulääke minkä otan kovaan kipuun, tosin ei tehonnut viimeksi.

Ehkä lääkityksen takia olen ollut hyvässä kunnossa ja välillä tuntuu syöpä kuin ei sitä olisikaan. Tosin kun tulee paha olo niin sitten taas muistan,mutta johtuneen lääkityksestä.

Olen siis laihtunut n. 10kg sädehoidon jälkeen ja se on pysynyt ,vielä.

Käyn lenkillä ja koitan viettää normaalia elämää, mutta nukun aika paljon verrattuna viime vuoteen.

Niin kaunis on luonto
5.12.17 lenkillä rannassa,ihana ilma -2 astetta ja ihana näkymä
Johtuu siitä että laastarit väsyttää ja onneksi on sairaseläkkeellä ,että on aikaa nukkua.

Eli syöpä on mutta se ei kovasta haittaa elämääni.
Monia hienoja vaikuttavia tekijöitä on ,että on oikea lääkitys eli ns. kohillaan,diidooduu...

Sekä kun toukokuussa leikattiin toinenkin rinta pois niin on niska/hartiakivut helpottaneet huomattavasti.

Välillä ihmettelen miten agressiivinen syöpä etenee näin hitaasti vai onko takana se ,että ihmiset rukoilee puolestani ja se on ns. pysynyt kurissa ja herran nuhteessa.

Kivuton päivä on aina kiitoksen aihe. Inhoa kipuja joille ei voi mitään.

Olen kai niin pössöö pohjalaanen alushameen knappi
toikin varmaan just syönyt knapin



12/04/2017

Kissani kautta aikain 1979-201 ....olen Catwoman

i am Catwoman
Ensimmäinen kissani löytyi silloisen mieskamuni saunan vintiltä ja oli valkoinen jolla musta häntä. 1979 ihana kissa nimeltään Misku. Kerran koki trauman, kun olin synnyttämässä lastani niin meni hetkeksi äidilleni hoitoon ja äitini asui 5 kerroksessa ja kissa tippui sieltä alas ikkunasta ,mutta selvisi hengissä . (naurattaa nämä mun kirjoitusvirheet välillä, kun olen kirjoittanut en huomaa mitään,mutta kun katson seuraavana päivänä huomaa aivan ihme sanoja mitä olen kirjoittanut) lukihäiriö aika paha sellainen.

 Misku 1979-1998



Kaunis Misku 1979-1998
 Mila 1998-2006


Toinen kissani oli Mila. Tyttäreni opettaja toi sen pihalle laatikossa ns. ex tempore kun tytär oli sanonut ,että entinen kissa kuoli. Mila eli lyhyen elämän kuoli munuaisen vajaatoimintaan.
Olenpa kiukkuisen näköisenä

Mila oli ihana sisäkissa
 Tepsu 2007-2013

Kolmas kissani oli Tepsu nimeltään ja ensimmäinen poikakissa ja joka naukui ulos koska oli ollut vuosia ulkokissana. Otin kissan kissakoti kattilasta. Sitä ei mikään saanut pidettyä sisällä, niin kova ääni ja huusi ovella. Pakko oli aina ulos viedä. Tietty sai pelätä koska jää auton alle. Kun menin itse ulos Tepsu kulki perässäni . Aina oli kova jallittaminen ,että saan sen eksytettyä ,että ei kaupungille tule perässäni. Oli ihana kissa ja todella viisas. Talvella tein sille ulkona käytäviä ja tuli aina niitä pitkin perässä . Talossa missä asuin oli Tepsu kaikkien lemmikki. Niin vain sitten kävi että kerran päästin sen 22.12.13 ulos myöhään ja hetken kuluttua tuli soitto,että oli jäänyt auton alle. Tepsulla oli kello kaulassa ja kaulapanta missä nimi. Se on aikamoinen shokki josta kesti toipua kissoista eniten kun tuli yllätyksenä.
Äitin poika Tepsu
Minua ei vangita sisälle

my black panter


Kävelyllä,kumpi seuraa kumpaa
Tikru ent. Kaveri 2014-


Kaveri tuli sitten Tepsun jälkeen 3kk .olin käynyt katsomassa kissakoti Kattilassa hämeenlinnassa jo monta kertaa uutta kissaa. Mietin, jaksanko enää hoitaa. Olin ajatellut valkoista kissaa,koska ne minusta niin kauniita.Mustaa en voinut ottaa,kun muistuttaa Tepsua liikaa. en oikeastaan osannut päättää ja minkä sitten otin, koin ensiksi virheeksi, olikin niin iso ja (karvainen) hahahahh niinkuin kissa ei sitä olisi:#¤%! eikä mitenkään erikoinen kuten minusta edelliset oli olleet. kissa oli kyllä hyväkäytöksinen ja viisaan tuntuinen,mutta todella arka. Kukaan ei oikein tiennyt ikää eikä menneisyyttä,sen nimi oli Kaveri,koska se oli vaan kaikkien kaveri. Otin sen luotettavuuden takia. Pelokas kissa siis muutti kotiini. Aluksi aina jotenkin tulee verrattua kissaa edelliseen ja vaikea päästä yli. Muutin nimen sitten Tikruksi, toinen poika kissani.

Parvekkeella kiva katsella lintuja ja ihmisiä


Hiiri on kiinni 🐁🐀

Talvinäköalat

Hieno muki äidillä, Brian Connolly,minäkin pidän hänestä.

Tikru on kissa, joka on maailman ihanin tähän mun elämäntilanteeseeni. Kuka nukkuu vierellä? Vaihdan kylkeä ,Tikrukin vaihtaa puolta samalla kyljelle mun kanssa,monta kertaa yössä.
Kuka herää yhdessä aamulla ,laitan ruoan tikrulle ja keitän kaffeet itelle, välillä avaan ulko-oven rappuun ja tikru juoksee raput ylös alas (aamujumppa) arkana ei koskaan karkaisi. Luetaan yhdessä raamattua,päivän sana ja rukoillaan. Kulkee perässäni kun rukoillaan ja kuljen huoneesta toiseen.
Päiväunet kylkikyljessä.


Tv katsoessa tikru on siinä
Kun masentaa tai itken, Tikru tulee vierelle ja puskee päätä. Aina vierelläni. Leikitään, olen tehnyt ison pahvilaatikon missä käytävät, monta raapimapuuta...vetelen hiiriä,matoja ja palloja pompotan pitkin lattialla,tikru perässä. Oikeastaan Tikru on parempi kuin aviomies, ei kiukuttele, ei huuda, ei äksyile (välillä vaan puree pohkeesta) ja joskus oksentaa ruuan,kuuntelee,ymmärtää (luulisin) , tulee kun käsken (mies ei ehkä tulisi), on uskollinen ystävä. ei vaadi mitään (kuten ehkä mies) vain ruokaa ja puhtaan kissanhiekka astian.
Ihana ystävä maailman paras .
Kiitän Jumalaa ,että minulla on cat jota rakastan ja joka rakastaa minua (ainakin niin luulen).

Lonkan ultra 29.11. ja yleislääkäri 1.12.17 ja yllättävä soitto lääkäriltä 4.12.17

Kävin lonkan Bursiitti eli limapussi ultrassa ja lääkäri totesi ,että ei ole mitään nestettä eli pitkään jatkuneet kivut ei sitten olekkaan limapussitulehdusta ???

1.12. aika normilääkärille joka sanoi, että ei kyllä lähde röntgenkuvaamaan lonkkia kun ne on vuosi sitten kuvattu.
Silloin ollut muutoksia ja kulumia mutta ei kuulemma niin pahoja ,että nyt tarviisi kuvata.
Eli vuodessa ei muka muutu mikään ? Kävelin sentäs päivässä 10-7km, tosin enää en kipujen takia.

Totesi ,että oli turhaan ruiskuttanut kortisoonia lonkkiin 3 kertaa ja ne kyllä auttaneet, mutta eivät tiedä mikä on syy ,että lonkka ja istumis luukipuun?(muistan viimeksi lääkärin sanat kun ruiskutti kortisoonia lonkkaan."ihan selvästi tuntee ,että täällä paljon nestettä,sen tuntee sormilla") eli tuntiko väärin? kekkosen kuljupää...jaa jaa jaa jei...
Että nyt vaan sitten arvaillaan.😷
Lapsenlapsi ennen ja jälkeen 😁
Ottaa kuulemma yhteyttä syöpälääkäriin ja pohtivat yhdessä mikä mulla on? vai toteavat ei ole mikään kuin iso luulosairaus vaivana lonkissa ja luissa.
Lääkäreiden tietämättömyys välillä hämmästyttää, tuntuu ,että potilas tietää paremmin itse vaivat jopa muiden vaivat kuin lääkärit.
arvaillaan!!! kuka siellä on?


Yleislääkäri soittaa 4.12.17
Tätä kirjoittaessa yllätys yllätys yleislääkäri soittaa ,oli saanut mun syöpälääkärin kiinni ja kuulemma syöpälääkäri päättää siirtää Joulukuulle TT-kuvauksen eli se sitten aikaistetaan eikä olekkaan Helmikuussa 2018, eli jotain hyvää sitten. Kaipa TT-kuvista sitten näkee onko lonkissa kulumaa vai jotain muuta??? Yes kiitos yleislääkärille !!!


Jotenkin nukkuminen alkanut maittamaan tosi paljon,tuntuu että aina väsyttää ,oispa karhu joka herää vasta keväällä .